Opetusalan ammattijärjestö OAJ on tärkeä ja valtava organisaatio. Siihen kuuluvat lähes kaikki Suomen opettajat, päiväkodeista yliopistoon ja merkittävä osa opetusalan hallintoihmisiäkin. Jäseniä lienee reilusti yli 100 000. Hienoa.
Tuollaisen organisaation hallinta on uskomattoman vaikeaa. Herkästi siitä tulee instituutio, joka jähmettyy rakenteisiinsa ja jossa pienet klikit hajoittavat yhteisen voiman taistelemalla murusista.
Nykyisellä toimintakulttuurilla ei tulla selviämään 2000-luvun haasteista. OAJ on uudistettava. Toisaalta tarvitaan selkeästi rajumpaa, toisaalta joustavaa ja vikkelää toimintaa. Toiminnan on oltava avointa ja demokaattista. Byrokratia on purettava minimiin. Nykyinen moninkertainen piiri- ja paikallistoiminta on yksinkertaistettava. Kenenkään aika ei riitä sellaiseen edunvalvontavekkulointiin, johon tänän monen ihmisen aika menee.
On etsittävä menettelytavat, joissa 150 valtuuston kokouksessa istuvan osaaminen aidosti otetaan käyttöön. Leikkikokouksista on päästävä aitoon toimintaan. Jargon on unohdettava, ja ruvetaan puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä. Päättäjien ja toimiston välisen johtamissuhteen on oltava terve. Valtuusto päättää. Toimisto toteuttaa.
Uudeksi puheenjohtajaksi tarvitaan nälkäinen, isoaivoinen, pedagogisesti viisas ja fiksu uudistaja, jossa on nuoruuden antamaa driveä. Minunikäiseni ovat siihen tehtävään auringonlaskun porukkaa. Uuden puheenjohtajan tueksi tarvitaan toimivaltainen johtoryhmä. Palkkaetujen on oltava sellaiset, että tehtävään valittava on palkkansa tyytyväinen ja sen arvoinen. Pröystäilevälle palkkaa hänkään ei tarvitse.
OAJ tarvitsee revoluutiota. Olen käytettävissä siihen työhön.
